Tääkin
luku tulee nyt aika ”myöhään”. ENÄÄ 10 YÖTÄ JOULUAATTOON!
Jippiajee! Enjoy :)
Seuraavana
aamuna tapasimme ulkona. Olimme sopineet menevämme pulkkamäkeen.
Haimme varastohallista pulkat. Minä nappasin kasasta punaisen pulkan
ja Niall sinisen. Sitten lähdimme kohti pulkkamäkeä.
Istuimme
pulkkiimme.
-Kisataan!
Maali on tuo kuusi, Huusin osoittaen erästä puuta.
-Joo!
Niall vastasi. Työnsimme pulkat vauhtiin ja heittäydyimme
lapsellisiksi. Kova vauhti sai lumen silmiini. Työnsimme yhä
kovempaa vauhtia ja loppuenlopuksi päädyimme tasapelissä maaliin.
Viihdyimme pulkkamäessä kauan ja kokeilimme aina vain uusia tyylejä
laskea mäki alas.
-Kokeillaanko
isoa mäkeä? Niall kysyi.
-Se
näyttää kyllä aika jyrkältä, epäroin.
-Mä
ainakin menen! Hän sanoi ja alkoi juosta kohti suurta mäkeä.
-No
kyllä mäkin tulen! Huusin ja juoksin perään.
Kun
pääsimme mäen päälle Niall sanoi:
-Tuolla
on aika paljon puita, pitää varoa ettei törmää niihin.
-Ei
nyt sentään, nauroin ja tyrkkäsin pulkan vauhtiin.
Vauhti
kutitti vatsanpohjasta. Niall oli varoitellut ihan turhia. Eihän
täällä ollut melkein yhtään puita. Kurkkasin taakseni ja
vilkutin pojalle.
-Sophia
varo! Hän huusi. Kun käännyin ympäri näin juuri ja juuri edessä
olevan suuren puun kunnes vauhti töksähti, tunsin lentäväni,
tömähdin päin puuta ja kaikki pimeni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti