INFOA

Okei, eli ihan ekana pahoittelen tosi paljon ettei mitään teksteä ookkaan ilmestyny. En nyt ala keksimään tässä mitään syitä, mutta harrastukset ja koulu vie kyllä aikaa..... Lisäksi mulla on käynnissä yks tosi iso kirjotusprojekti, mutta enpä kerro siitä sen enempää.... Eli oikeesti TOSI isot pahoittelut ettei oo tullut tekstejä :( Tulevaisuuden varalle en lupaa vielä mitään, mutta tosiaan mulla on iso prokkis käynnissä niin en uskalla lupaa teksitä.

Blogi palaa tauolta

Eli blogi palaa nyt tauolta ja yritän taas saada tänne jotain eloa, saa nyt nähä miten onnistuu :D Oon nyt alottanut  uutta tarinaa tänne :) Laitan heti kun vaan saan valmiiks. En oo viel varma tuleeks siihen 1,2,3,4 vai 5 osaa :D Riippu miten paljon saan nyt tohon ekaan tungettuu. Täs vähän tietoo siitä uudesta tarinasta:

Marianna Smith on koulukiusattu tyttö jonka on määrä suorittaa vaarallinen- ja kummallinen tehtävä. Marianna pitää päiväkirjaa, jonne hän jakaa tunteesta jokaisesta päivästä. Kun tehtävän suorittamisen päivä saapuu, Marianna huomaa ettei tehtävä ehkä olekkaan niin helppo kuin hän luuli... Mutta takaisin ei ole paluuta, tehtävä on suoritettava.

Midnight Memories-one shot 2/2

Juuh..Tosiaan tässä kakkososa tässe Midnight Memories one shotille. Blogi on palannut tauolta, mutta tekstejä tulee sitten kun jaksan kirjottaa :D Zemppaavista kommenteista tekstiäkin tulee nopeemmin ;D Oon miettiny et alkaisin tehä Enemmin One Directioniin liittyviä tekstejä, niinikun tavallaan joulukalenterissa. Oon myös miettiny esim jotain kilpailuja teille mut kattoo nyt ;p Kommenttia?

Aamuauringon kultaiset säteet valaisivat vierashuoneen ja kevyt kaukaisesta keväästä muistuttava tuulenviri pyyhkäisi huoneen yli. Keittiöstä kuului jo aamun ääniä. Vohveleiden tuoksu leijaili aukinaisesta ikkunasta koko naapurustoon. Joanna raotti silmiään. Kaikki tämä tuntui niin turvalliselta. Hetken puhelinta selattuaan Joanna nousi ylös ja vaihtoi vaatteet. Sen jälkeen hän käveli keittiöön. ”Huomenta!” Harry toivotti iloiseen tapaansa. ”Huomenta...” Joanna mumisi. ”Piristyhän jo. Paistoin sinulle vohveleitakin. Ja hain kaupasta lempihilloasikin.” Harry sanoi vilkaisten Joannaa.

”Hmh” Tyttö hymyili. Oli muutamia asioita joista huomasi hänen ja Harryn tunteneen pitkään. Poika esimerkiksi tiesi että Joannan ehdoton lempihillo oli mustaviinimarjahillo. Tai, että tyttö söi hernekeittonsa ainoastaan ketsupin kanssa. ”No kiitos.”

Heidän syödessään aamupalaa Joannan puhelin soi.

”Joanna puhelimessa......Äiti! Missä olette?.....Eikö mitenkään voisi.....Kauanko?...” Kun puhelu päättyi oli Harry heti salamana kysymässä:

”Mitä? Kuka se oli?..”

”Äiti...heidän (Joannan vanhempien) lentonsa tänne on peruttu. Lentoyhtiö on mennyt konkurssiin”

”Voi ei... Ainakin saat asua meillä pidempään!”

”Niin...Kunhan se ei häiritse sinua. Tiedätkö muuten vielä, mistä palo sai aikansa?”

Harry rypisti otsaansa:

”En ole varma. Uutiset alkavat ihan juuri. Ehkä siellä kerrotaan.”

Ensin uutisankkuri kertoi jotain U.S.A:n presidentin valtiovierailusta, sitten kaikesta Joannan ja Harryn mielestä turhasta ja lopuksi,kerrottiin näin tulipalosta näin:

”Philadelphiassa on palanut omakotitalo. Kukaan ei kuollut, eikä loukkaantunut. Talossa oli kotona noin 20 vuotias nuori nainen. Hänen vanhempansa olivta työmatkalla. Palo on luultavasti syttynyt leivänpaahtimen oikosulusta....”

”Että oikeen oikosulusta” Harry totesi.. Joanna ei vastannut mitään, tuijotti vain ilmeettömin silmin television ruutua, jossa näytettiin kuvaa palavasta talosta. ”Ehkä sinun ei kannattaisi katsoa enempää.”Poika tokaisi ja painoi television kiinni.

Päivät olivat kuluneet hitaasti. Vanhemmat eivät olleet päässyt kotiin, ystävät olivat myötätuntoisia-varsinkin Harry- ja Joanna tuntui elävänsä omassa pienessä kuplassaan. Elämä tuntui niin merkityksettömältä ettei tyttö edes halunnut ajatella uuteen kotiin muuttoa. Kaikki oli pilalla. Koko kaupungista ei varmasti löytyisi enää tarpeeksi halpaa asuntoa. Edellinen oli kaupungin halvimpia-ja sekin jo isän mukaan liian kallis. Sitäpaitsi asuntojen hinnat olivat juuri nousseet joten hänen olisi pakko jättää tärkeät ystävänsä ja muuttaa eri kaupunkiin. Ei. Niin hän ei tekisi. Mielummin ryöstäisi pankin ja ostaisi rahoilla kodin nykyisestä kaupungista. Sisimmässään Joanna kuitenkin tiesi, että muutto olisi pakollinen. Ja luultavasti se tapahtuisi lähiaikoina. Äiti oli aina haaveillut brasilialaisista taloista jotka olivat kohtuullisen halpojakin. Sinne he luultavasti muuttaisivat. Tuhansien kilometrien päähän. Pois. Pois.

”Miksi itket?” Harry kysyi huolestuneena.

”Me... Me varmaan muutamme lähiaikoina” tyttö kuiskasi.

”E-ette varmasti..Eivät vanhempasi...”

”Harry Edward Styles!Tiedät aivan hyvin että muutamme!” Joanna tokaisi ja jatkoi sitten suruissaan:

”Minä menen nukkumaan”

*PIIP PIIP PIIP *

Taas se sama ääni. Jo toista kertaa tuo hirveä ääni herätti Joannan. Jahtasivatko tulipalot häntä? Miksi Harryn talossa paloi? Tyttö avasi silmänsä. Huone oli hämärä-mutta se ei ollut Harryn vierashuone. Joannan aivot alkoivat piirtää ohuita muistikuvia tytön verkkokalvoille. Hän oli kotona. Talo ei ollut palanut. Mutta miten...? Nyt hän ymmärsi, kaikki oli ollut vain pahaa unta... Entä tämä palohälyytys? Onneksi se oli vain petollinen herätyskello joka muistutti aikaisesta kouluaamusta. Entä Harry? Vain mielikuvitusta sekin. Joanna oli luultavasti sekoittanut pojan uneensa siitä, että vain 118 päivän päästä, hän pääsisi Harryn, Niallin,Louisin,Liamin ja Zaynin keikalle Helsingin Olympiastadionille. Enää ei ollut monta aamuherätystä ja unelmien päivä kävisi toteen.

BLOGI TAUOLLE

Elikkäs oon nyt päättänyt että tää blogi jää hetkeks tauolle koska mulla ei vaan kertakaikkiaan oo inspiraatioo tähän hommaan+ koulussa on nyt tulossa muutamia kokeita joihin pitää lukee, haluun olla kavereittenkin kanssa, jalkapalloharkat on neljä kertaa viikossa ja siihen sit lisätään pelit/turnaukset päälle niin viikko on aika täynnä. Mutta tää tauko ei tuu olemaan mikään kauheen pitkä, mun pitää vaan vähän hakee inspistä ja tulla sit jakamaan se teijän kanssa ;D Ja tohon Midnight Memories one shottiin tulee vielä joskus jatkoa. Eli ÄLKÄÄ PELÄSTYKÖ!  en aijo lopettaa blogii pitkäks aikaa, vaan muutamaks viikoks! Aamen :D

Mindight Memories//One Shot 1/2

Joo tässä tä nyt vihdoin olis. MUTTA! Tästä tuli kaksiosainen eli tää on ykkösosa ja kunhan saan kirjotettuu niin tulee kakkososakin! Nimee ei ehkä vielä nyt ymmärrä mut kyllä sen sit lopuks ymmärtää.(Ainakin olis tarkotus :D) Ja jos ette älyy tota nimee sittenkää ni käyttäkää google kääntäjää ;p.Kommentoikaa et lukeeks tätä blogii kukaan? Koska en tiiä et onks täs sit mitää järkee jos ei lue... Ees yks kommentti?

Joanna heräsi palohälyttimen piippaukseen. Hän ponkaisi ylös sängystä, nappasi puhelimensa yöpöydältä ja kiipesi huteria palotikkaita pitkin alas lumiseen puutarhaan. Vasta siellä tyttö ymmärsi koko talon hehkuvan punaisenaan ilmiliekeissä. Joanna näppäili tärisevin sormin puhelimeensa paikallisen hätänumeron josta onneksi vastattiin melko nopeasti. Kun puhelu loppui, tyttö huomasi kuinka kylmä hänellä oikeasti oli. Ohut pyjama ei kahdenkymmenen asteen pakkasia kestänyt ja jalkapohjissa kipristeli lumen takia. Mielessään Joanna kirosi tyhmyyttään-miksei hän yhtä hyvin olisi voinut ottaa mukaansa vaatekaapin kahvassa roikkuvaa mustaa toppatakkia?

Pian paloautot saapuivat pillit vilkkuen, ja niiden perässä viiletti keltainen ambulanssi. Palomiehet alkoivat oitis sammuttamaan paloa, ja ambulanssikuskit nousivat autosta sairaanhoitaja mukanaan. Joanna oli luultavasti shokissa tai ehkä kylmä sää sai tytön paleltumaan, mutta juuri kun sairaanhoitaja avasi suunsa kysyäkseen hänen nimeään, alkoivat taivaalta leijailevat lumihiutaleet kieppua entistä nopeammin ja pian tytön silmät näkivät vain pimeyden.

Helikopterin ääni pilasi Joannan unen puhtauden. Hän raotti silmiään ja löysi itsensä helikopterista.”Mitä...Minä.. Vanhempani..Pitäisi ilmoittaa...Talo......” Sairaanahoitaja kääntyi häneen päin huvittunut ilme kasvoillaan. ”Olemme ilmoittaneet vanhemmillesi ja he kertoivat tulevansa työmatkaltaan mahdollisimman nopeasti. Lisäksi he kertoivat ilmeisesti hyvän ystäväsi Harryn puhelinnumeron ja hän lupasi ottaa sinut asumaan asuntoonsa siksi aikaa kunnes löydämme sinulle uuden asunnon.”

”Hyvä sitten... Minne olemme nyt menossa?” Joanna kysyi.

”Menemme Harryn luo. Sinulle ei ole käynyt mitään pahempaa-testit on jo otettu.” Sen jälkeen hiljaisuus laskeutui ja ainoa ääni ilmassa oli helikopterin tasainen hyrinä.

Hetken kuluttua helikopteri laskeutui ja Joanna kannettiin Harryn kotitalon ovelle. Joanna oli kyllä ollut siellä ennenkin-monia kertoja, mutta nyt talo tuntui jotenkin vieraalta. Ulkona oli pimeää mutta kellonajasta tyttö ei ollut selvillä. Pian he astuivatkin kylmästä ulkoilmasta Harryn kodin lämpöön. Poika oli laittanut teetä ja kaivanut kaappinsa perältä muutaman keksin. ”Oletko kunnossa Joanna?”, ”Onko sinulla kylmä Joanna?” Harry kyseli.

”Olen ihan kunnossa.” Tyttö vastasi konemaisesti. Kaikki istuivat hetkeksi teelle ja Harry puhui hetken sivussa erään sairaanhoitajan kanssa. Joanna erotti keskustelusta vain muutamia sanoja ”Täytyy....Hyvät yöunet....Ei...Tottakai... Sen jälkeen sairaanhoitajat lähtivät. ”Sinun täytyy mennä nukkumaan, kuulithan mitä sairaanhoitajat sanoivat ja sitäpaitsi kello on neljä aamuyöllä.” Harry sanoi. Joanna oli niin väsynyt kaikestaa tapahtuneesta ettei edes jaksanut väittää vastaan vaan hoiperteli sänkyynsä.

Ilmoitusasiaa osa 2

Elikkäs mä en oo jotenki jaksanut kirjottaa kun ei oo ollu "inspiraatioo". Nyt kuitenkin kerron et se mun lupaama tarina tulee kyllä lähiaikoina. (oon itseasiassa just menossa kirjottaan)  Eli eikun odottamaan! Laittakaa myös ihmeessä kommentteihin ehdotuksii et minkä tyyppistä tarinaa haluisitte!

Ilmoitusasiaa!

Elikkäs oon nyt päättänyt että kirjotan jossainkohti ennekun alotan pidempää tarinaa tänne jonkun tarinan joka ei jatku, vaan loppuu ihan siihen yhteen "lukuun".  Aiheesta mulla ei oo vielä mitään hajua.... Pidempää jatkotarinaa tulee sitten myöhemmin tammikuun puolella kunhan ehin kirjottaa. Niinkun aikasemminkin jo vihjailin niin jotain pientä yllätystä/kilpailua on tuloillaan, ajatuksia pitää vaan vielä hioa vähän.

JOULUKALENTERI LUUKKU 24!

Täällä se nyt vihdoin on, JOULUAATTO! Ihanaa joulua kaikille<3 Tein nyt joulun kunniaks tästä luvusta pidemmän kun muut, mutta silti aika lyhyen verrattuna Tähtityttö sarjaan...Enjoy, ja nyt joulun kunniaks ees yks kommentti?

Aamiaisella tarjoiltiin riisipuuroa ja jälkiruoaksi joulutorttuja sekä piparia. Noin kello yhdeltätoista minä, äiti, isä, Ken, Niall, Niallin äiti sekä hänen isänsä lähdimme tunturivaellukselle. Kävelimme pitkin valkopukuista tunturia. Matkamme päämäärä oli päästä tunturin huipulle-ja alas ennen kello kuutta koska silloin järjestettäisiin hotellilla ilotulitus joulun kunniaksi. Tapansa mukaan Ken alkoi valittaa jo puolentunnin matkan kohdalla.

-Milloin ollaan perillä? Mä en enää jaksaaaa, pikkupoika valitti

-Ken sä lupasit olla kunnolla koko matkan ajan, äiti sanoi vilkaisten Niallin vanhempia anteeksipyytästi.

-Tunturin päällä pidetään evästauko! Niall kannusti.

Lopulta päasimmekin tunturin huipulle. Söimme eväät ja lähdimme takaisin hotellia kohti. Ilma hämärtyi yllättävän nopeasti ja samalla sumukin laskeutui. Pian emme enää nähneet kättämme pidemmälle.

-Missä me ollaan? Alkaaks ilotulitus jo? Ken kyseli itkua tuhertaen.

-Ei hätää me ollaan vaan kadotettu suunta. Kyllä hotelli kohta varmaan jo löytyy, yritti äiti lohdutella. Kaikki me olimme pitkästä vaelluksesta väsyneitä, etenkin Ken. Hän saikin reppuselkäkyydin. Jalkani tuntuivat makaronilta ja vatsani kurisi. En enää jaksa, kuolen kohta tänne, ajattelin. Noin tunnin tarpomisen kuluttua hotellin lohtua tuovat valot heijastuivat metsään ja löysimme takaisin. Koko hotelli oli koristeltu säkenöivin jouluvaloin ja viimeiset voimamme keräten laahustimme ruokapöytään.

Pöydässä tarjoiltiin perinteisiä suomalaisia jouluruokia. Minä pidin eniten Lanttu- ja Porkkanalaatikosta, sillistä ja tietty kinkusta. Kun olimme syöneet itsemme aivan täyteen maistuvaa ruokaa, alkoi ilotulitus. Riensimme ulos katsomaan valojen taistoa taivaalla ja hurrasimme aina, kun taivaalle ilmestyi erityisen hieno raketti.

Loppuillaksi menimme Niallin perheen hotellihuoneeseen joka sattui olemaan sviitti. Heidän huoneessaan oli jopa oma joulukuusi ja huomasin että myös kaikki meidän perheemme paketit olivat kuusen alla. Illan vietto kului jutellessa ja pelaillessa. Lopulta Ken alkoi käydä jo todella kuumana lahjojen suhteen joten annoimme armoa ja päätimme avata lahjat. Ken hymyili iloisesti kun sai minun ostamani leikkiraketin. Isälle ja äidille taas olin ostanut kylpylälahjakortin ja Niallille siis olin ostanut matkatavaramyymälästä puisen kuksan jossa luki Niall. Kun olin jo avannut muut pakettini Niall käveli luokseni ja ojensi minulle pienen kauniin paketin. Ihailin pakettia. Se oli koristeltu sinisellä paperilla ja sen ympärillä kiersi kaunis hopeanauha. Avasin paketin varoen huomaten kaikkien tuijottavan minua. Henkäisin ihastuneena kun paketin sisältä käsiini luiskahti hopeinen koru jota koristi vaatimaton sydän.

-Kiitos, kuiskasin ja yhtäkkiä nousin ylös.

-Se on kaunis, voitko kiinnittää sen? Kysyin Niallilta. Mitään sanomatta poika nousi seisomaan ja kiinnitti korun lukon hymyillen.

                                            ***

                             Kuukauden kuluttua

                                           ***

Olin menossa tapaamaan Niallia. Hän tulisi bändinsä kanssa minun kaupunkiini ja Niall oli järjestänyt kaiken niin, että saisin nähdä keikan VIP paikalta ja keikan loputtua pääsisin takahuoneeseen. Olimme koko kuukauden ajan puhuneet joka päivä Skypeä, mutta Niallilla oli paljon kiireitä bändinsä kanssa; uusi kiertue oli alkanut ja pojat matkustelivat maasta toiseen tapaamaan aina vain uusia faneja. Olin toki tutustunut Skypen avulla muihinkin poikiin (Eli Harryyn,Liamiin,Louisiin ja Zayniin) mutta ensikohtaaminen livenä jännitti silti.

Aikaa keikkaan oli kaksi tuntia mutta matkaan pitäisi lähteä tunti ennen keikan alkua. Olin arponut asua pitkään ja päädyin lopulta samaan asuun, missä tapasin Niallin ensimmäistä kertaa. En ollut saanut mitään syödyksi. Kun yritin, paahtoleipä takertui kurkkuuni enkä voinut niellä kunnolla. Jännitystä lisäsi se, että Niall oli innokkaasti puhunut minulle järjestämästään yllätyksestä jonka ilmeisesti vanhempanikin tiesivät. Pahinta oli kuitenkin se, etteivät äiti ja isä suostuneet pihahtamaankaan koko asiasta.

Pojat olivat juuri saapuneet lavalle. Tytöt kiljuivat kuin viimeistä päivää. Tarkastelin Niallin kasvonpiirteitä: hänen vaaleita hiuksiaan ja sinisiä silmiään. Kun Niall nauroi nousivat suloiset hymykuopat hänen poskilleen. Puristin kaulakoruani, sitä samaa jonka Niall oli minulle antanut joululahjaksi. Seuraavat kaksi tuntia kuluivat kuin hujauksessa. Laulut vaihtuivat ja fanit kirkuivat. Keikan loppupuolella Niall katsoi suoraan silmiini ja hymyili, hymyili aitoa hymyä jonka niin monta kertaa olin Suomessa nähnyt. Sitä hymyä kaipasinkin.

Kun pojat alkoivat puhua viimeisiä kiitoksiaan saapui eräs järjestyksen valvoja luokseni ja ohjasi takahuoneeseen. Pääsin takahuoneeseen jo ennen poikia ja nappasin pöydällä olevasta kulhosta karkin. Sitten kuulin poikien askeleet lavalta tulevista portaista. Ensin takahuoneeseen saapui Harry, sitten Liam, hänen jälkeensä Zayn sekä Louis ja viimeisenä Niall. Tervehdin Nopeasti muita, mutta sitten juoksin halaamaan Niallia.

-Tämäkös nyt on se Sophia josta me ollaan kuultu koko viimenen kuukausi? Virnisteli Zayn. Punastuin ja nauroin muitten mukana jutulle.

-Ihana nähdä pitkästä aikaa, harmi että joudutaan kohta taas eroomaan, sanoin Niallille harmissani.

-En usko, poika vastasi.

-Miten niin? Ihmettelin.

-Se sun yllätys... No aattelin että susta olis kiva päästä meijän keikka-apulaiseks, hän jatkoi tyynen rauhallisena muiden poikien seuratella tilannetta sivusta.

-IIIIIIIIIIIIIKK!!!!! kiljuin ja aloin tanssia, sitten juoksin vuorotellen halaamaan kaikkia poikia kiittäen heitä. Kaikki pyrskähtivät nauruun ja lopuksi juhlimme aamuun asti.

HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE!

JOULUKALENTERI LUUKKU 23

Tässä vielä luukku 23. ENÄÄ 1 YÖ JOULUUN!! joulukuu on kyllä hurahtanut ihan hirveen nopeesti! Ei muuta kun hope u like it ja kommenttia vaan kehiin!

Olin ollut oikeassa-voitin Niallin shakissa jopa 7-0. Niallin karvaan tappion jälkeen olimme jutelleet keskiyöhön asti, kunnes huonepuhelin oli soinut ja hänen hermostunut isänsä oli soitellut poikansa perään. Niallin lähdön jälkeen olin nukahtanut niille sijoilleni, eli tarkalleenottaen nojatuoliini. Onneksi äiti oli kuitenkin käynyt sammuttamassa kynttilät.

Heräsin nojatuolissa. Hetkinen. Miksi olin nojatuolissa? Hetken muisteltuani illan tapahtumat alkoivat piirtyä mieleeni. Meillä oli ollut todella hauskaa. Olimme nauraneet ja nauraneet. Lopulta kikatuksesta ei ollut tullut loppua ja Niallin ärsyyntynyt isä oli soittanut huonepuhelimeen metelin kuuluvan seinän läpi. En jaksaisi vielä nousta. En, vaikka oli jouluaatto. Nousin ylös nojatuolista ja hipsin sängylleni. Vedin peitteen pois ja hyppäsin vällyjen väliin. Eikä aikaakaan kun olin jo unessa.

Unimaailmani heikkeni. En tiennyt mikä oli raottanut unen untuvaista höyhenverhoa, mutta en nukkunut enää niin sikeästi kuin olin äsken nukkunut.

-Älä mölyä Ken! Kuulin äidin sähähtävän.

-Muttakun nyt on aatto! Ken murahti takaisin. Nostin pääni ylös peittojen seasta ja raotin silmiäni.

-Onko nyt jouluaatto? Kysyin innokkaasti.

-On on, sitähän minä olen yrittänyt tässä kertoa! Ken selitti kuin hänellä olisi ollut muurahaisia pöksyissään.

-Menään jo aamiaiselle! Kiljahdin ja ryntäsin suihkuun.