Joo
tässä tä nyt vihdoin olis. MUTTA! Tästä tuli kaksiosainen eli
tää on ykkösosa ja kunhan saan kirjotettuu niin tulee
kakkososakin! Nimee ei ehkä vielä nyt ymmärrä mut kyllä sen sit
lopuks ymmärtää.(Ainakin olis tarkotus :D) Ja
jos ette älyy tota nimee sittenkää ni käyttäkää google
kääntäjää ;p.Kommentoikaa et lukeeks tätä blogii kukaan? Koska
en tiiä et onks täs sit mitää järkee jos ei lue... Ees yks
kommentti?
Joanna
heräsi palohälyttimen piippaukseen. Hän ponkaisi ylös sängystä,
nappasi puhelimensa yöpöydältä ja kiipesi huteria palotikkaita
pitkin alas lumiseen puutarhaan. Vasta siellä tyttö ymmärsi koko
talon hehkuvan punaisenaan ilmiliekeissä. Joanna näppäili
tärisevin sormin puhelimeensa paikallisen hätänumeron josta
onneksi vastattiin melko nopeasti. Kun puhelu loppui, tyttö huomasi
kuinka kylmä hänellä oikeasti oli. Ohut pyjama ei kahdenkymmenen
asteen pakkasia kestänyt ja jalkapohjissa kipristeli lumen takia.
Mielessään Joanna kirosi tyhmyyttään-miksei hän yhtä hyvin
olisi voinut ottaa mukaansa vaatekaapin kahvassa roikkuvaa mustaa
toppatakkia?
Pian
paloautot saapuivat pillit vilkkuen, ja niiden perässä viiletti
keltainen ambulanssi. Palomiehet alkoivat oitis sammuttamaan paloa,
ja ambulanssikuskit nousivat autosta sairaanhoitaja mukanaan. Joanna
oli luultavasti shokissa tai ehkä kylmä sää sai tytön
paleltumaan, mutta juuri kun sairaanhoitaja avasi suunsa kysyäkseen
hänen nimeään, alkoivat taivaalta leijailevat lumihiutaleet
kieppua entistä nopeammin ja pian tytön silmät näkivät vain
pimeyden.
Helikopterin
ääni pilasi Joannan unen puhtauden. Hän raotti silmiään ja löysi
itsensä helikopterista.”Mitä...Minä.. Vanhempani..Pitäisi
ilmoittaa...Talo......” Sairaanahoitaja kääntyi häneen päin
huvittunut ilme kasvoillaan. ”Olemme ilmoittaneet vanhemmillesi ja
he kertoivat tulevansa työmatkaltaan mahdollisimman nopeasti.
Lisäksi he kertoivat ilmeisesti hyvän ystäväsi Harryn
puhelinnumeron ja hän lupasi ottaa sinut asumaan asuntoonsa siksi
aikaa kunnes löydämme sinulle uuden asunnon.”
”Hyvä
sitten... Minne olemme nyt menossa?” Joanna kysyi.
”Menemme
Harryn luo. Sinulle ei ole käynyt mitään pahempaa-testit on jo
otettu.” Sen jälkeen hiljaisuus laskeutui ja ainoa ääni ilmassa
oli helikopterin tasainen hyrinä.
Hetken
kuluttua helikopteri laskeutui ja Joanna kannettiin Harryn kotitalon
ovelle. Joanna oli kyllä ollut siellä ennenkin-monia kertoja, mutta
nyt talo tuntui jotenkin vieraalta. Ulkona oli pimeää mutta
kellonajasta tyttö ei ollut selvillä. Pian he astuivatkin kylmästä
ulkoilmasta Harryn kodin lämpöön. Poika oli laittanut teetä ja
kaivanut kaappinsa perältä muutaman keksin. ”Oletko kunnossa
Joanna?”, ”Onko sinulla kylmä Joanna?” Harry kyseli.
”Olen
ihan kunnossa.” Tyttö vastasi konemaisesti. Kaikki istuivat
hetkeksi teelle ja Harry puhui hetken sivussa erään sairaanhoitajan
kanssa. Joanna erotti keskustelusta vain muutamia sanoja
”Täytyy....Hyvät yöunet....Ei...Tottakai... Sen jälkeen
sairaanhoitajat lähtivät. ”Sinun täytyy mennä nukkumaan,
kuulithan mitä sairaanhoitajat sanoivat ja sitäpaitsi kello on
neljä aamuyöllä.” Harry
sanoi. Joanna oli niin väsynyt kaikestaa tapahtuneesta ettei edes
jaksanut väittää vastaan vaan hoiperteli sänkyynsä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti