Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Ilmoitusasiaa!

Elikkäs oon nyt päättänyt että kirjotan jossainkohti ennekun alotan pidempää tarinaa tänne jonkun tarinan joka ei jatku, vaan loppuu ihan siihen yhteen "lukuun".  Aiheesta mulla ei oo vielä mitään hajua.... Pidempää jatkotarinaa tulee sitten myöhemmin tammikuun puolella kunhan ehin kirjottaa. Niinkun aikasemminkin jo vihjailin niin jotain pientä yllätystä/kilpailua on tuloillaan, ajatuksia pitää vaan vielä hioa vähän.

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

JOULUKALENTERI LUUKKU 24!

Täällä se nyt vihdoin on, JOULUAATTO! Ihanaa joulua kaikille<3 Tein nyt joulun kunniaks tästä luvusta pidemmän kun muut, mutta silti aika lyhyen verrattuna Tähtityttö sarjaan...Enjoy, ja nyt joulun kunniaks ees yks kommentti?

Aamiaisella tarjoiltiin riisipuuroa ja jälkiruoaksi joulutorttuja sekä piparia. Noin kello yhdeltätoista minä, äiti, isä, Ken, Niall, Niallin äiti sekä hänen isänsä lähdimme tunturivaellukselle. Kävelimme pitkin valkopukuista tunturia. Matkamme päämäärä oli päästä tunturin huipulle-ja alas ennen kello kuutta koska silloin järjestettäisiin hotellilla ilotulitus joulun kunniaksi. Tapansa mukaan Ken alkoi valittaa jo puolentunnin matkan kohdalla.
-Milloin ollaan perillä? Mä en enää jaksaaaa, pikkupoika valitti
-Ken sä lupasit olla kunnolla koko matkan ajan, äiti sanoi vilkaisten Niallin vanhempia anteeksipyytästi.
-Tunturin päällä pidetään evästauko! Niall kannusti.

Lopulta päasimmekin tunturin huipulle. Söimme eväät ja lähdimme takaisin hotellia kohti. Ilma hämärtyi yllättävän nopeasti ja samalla sumukin laskeutui. Pian emme enää nähneet kättämme pidemmälle.
-Missä me ollaan? Alkaaks ilotulitus jo? Ken kyseli itkua tuhertaen.
-Ei hätää me ollaan vaan kadotettu suunta. Kyllä hotelli kohta varmaan jo löytyy, yritti äiti lohdutella. Kaikki me olimme pitkästä vaelluksesta väsyneitä, etenkin Ken. Hän saikin reppuselkäkyydin. Jalkani tuntuivat makaronilta ja vatsani kurisi. En enää jaksa, kuolen kohta tänne, ajattelin. Noin tunnin tarpomisen kuluttua hotellin lohtua tuovat valot heijastuivat metsään ja löysimme takaisin. Koko hotelli oli koristeltu säkenöivin jouluvaloin ja viimeiset voimamme keräten laahustimme ruokapöytään.
Pöydässä tarjoiltiin perinteisiä suomalaisia jouluruokia. Minä pidin eniten Lanttu- ja Porkkanalaatikosta, sillistä ja tietty kinkusta. Kun olimme syöneet itsemme aivan täyteen maistuvaa ruokaa, alkoi ilotulitus. Riensimme ulos katsomaan valojen taistoa taivaalla ja hurrasimme aina, kun taivaalle ilmestyi erityisen hieno raketti.

Loppuillaksi menimme Niallin perheen hotellihuoneeseen joka sattui olemaan sviitti. Heidän huoneessaan oli jopa oma joulukuusi ja huomasin että myös kaikki meidän perheemme paketit olivat kuusen alla. Illan vietto kului jutellessa ja pelaillessa. Lopulta Ken alkoi käydä jo todella kuumana lahjojen suhteen joten annoimme armoa ja päätimme avata lahjat. Ken hymyili iloisesti kun sai minun ostamani leikkiraketin. Isälle ja äidille taas olin ostanut kylpylälahjakortin ja Niallille siis olin ostanut matkatavaramyymälästä puisen kuksan jossa luki Niall. Kun olin jo avannut muut pakettini Niall käveli luokseni ja ojensi minulle pienen kauniin paketin. Ihailin pakettia. Se oli koristeltu sinisellä paperilla ja sen ympärillä kiersi kaunis hopeanauha. Avasin paketin varoen huomaten kaikkien tuijottavan minua. Henkäisin ihastuneena kun paketin sisältä käsiini luiskahti hopeinen koru jota koristi vaatimaton sydän.
-Kiitos, kuiskasin ja yhtäkkiä nousin ylös.
-Se on kaunis, voitko kiinnittää sen? Kysyin Niallilta. Mitään sanomatta poika nousi seisomaan ja kiinnitti korun lukon hymyillen.



                                            ***
                             Kuukauden kuluttua
                                           ***
Olin menossa tapaamaan Niallia. Hän tulisi bändinsä kanssa minun kaupunkiini ja Niall oli järjestänyt kaiken niin, että saisin nähdä keikan VIP paikalta ja keikan loputtua pääsisin takahuoneeseen. Olimme koko kuukauden ajan puhuneet joka päivä Skypeä, mutta Niallilla oli paljon kiireitä bändinsä kanssa; uusi kiertue oli alkanut ja pojat matkustelivat maasta toiseen tapaamaan aina vain uusia faneja. Olin toki tutustunut Skypen avulla muihinkin poikiin (Eli Harryyn,Liamiin,Louisiin ja Zayniin) mutta ensikohtaaminen livenä jännitti silti.

Aikaa keikkaan oli kaksi tuntia mutta matkaan pitäisi lähteä tunti ennen keikan alkua. Olin arponut asua pitkään ja päädyin lopulta samaan asuun, missä tapasin Niallin ensimmäistä kertaa. En ollut saanut mitään syödyksi. Kun yritin, paahtoleipä takertui kurkkuuni enkä voinut niellä kunnolla. Jännitystä lisäsi se, että Niall oli innokkaasti puhunut minulle järjestämästään yllätyksestä jonka ilmeisesti vanhempanikin tiesivät. Pahinta oli kuitenkin se, etteivät äiti ja isä suostuneet pihahtamaankaan koko asiasta.

Pojat olivat juuri saapuneet lavalle. Tytöt kiljuivat kuin viimeistä päivää. Tarkastelin Niallin kasvonpiirteitä: hänen vaaleita hiuksiaan ja sinisiä silmiään. Kun Niall nauroi nousivat suloiset hymykuopat hänen poskilleen. Puristin kaulakoruani, sitä samaa jonka Niall oli minulle antanut joululahjaksi. Seuraavat kaksi tuntia kuluivat kuin hujauksessa. Laulut vaihtuivat ja fanit kirkuivat. Keikan loppupuolella Niall katsoi suoraan silmiini ja hymyili, hymyili aitoa hymyä jonka niin monta kertaa olin Suomessa nähnyt. Sitä hymyä kaipasinkin.

Kun pojat alkoivat puhua viimeisiä kiitoksiaan saapui eräs järjestyksen valvoja luokseni ja ohjasi takahuoneeseen. Pääsin takahuoneeseen jo ennen poikia ja nappasin pöydällä olevasta kulhosta karkin. Sitten kuulin poikien askeleet lavalta tulevista portaista. Ensin takahuoneeseen saapui Harry, sitten Liam, hänen jälkeensä Zayn sekä Louis ja viimeisenä Niall. Tervehdin Nopeasti muita, mutta sitten juoksin halaamaan Niallia.
-Tämäkös nyt on se Sophia josta me ollaan kuultu koko viimenen kuukausi? Virnisteli Zayn. Punastuin ja nauroin muitten mukana jutulle.
-Ihana nähdä pitkästä aikaa, harmi että joudutaan kohta taas eroomaan, sanoin Niallille harmissani.
-En usko, poika vastasi.
-Miten niin? Ihmettelin.
-Se sun yllätys... No aattelin että susta olis kiva päästä meijän keikka-apulaiseks, hän jatkoi tyynen rauhallisena muiden poikien seuratella tilannetta sivusta.
-IIIIIIIIIIIIIKK!!!!! kiljuin ja aloin tanssia, sitten juoksin vuorotellen halaamaan kaikkia poikia kiittäen heitä. Kaikki pyrskähtivät nauruun ja lopuksi juhlimme aamuun asti.

HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE!

tiistai 23. joulukuuta 2014

JOULUKALENTERI LUUKKU 23

Tässä vielä luukku 23. ENÄÄ 1 YÖ JOULUUN!! joulukuu on kyllä hurahtanut ihan hirveen nopeesti! Ei muuta kun hope u like it ja kommenttia vaan kehiin!

Olin ollut oikeassa-voitin Niallin shakissa jopa 7-0. Niallin karvaan tappion jälkeen olimme jutelleet keskiyöhön asti, kunnes huonepuhelin oli soinut ja hänen hermostunut isänsä oli soitellut poikansa perään. Niallin lähdön jälkeen olin nukahtanut niille sijoilleni, eli tarkalleenottaen nojatuoliini. Onneksi äiti oli kuitenkin käynyt sammuttamassa kynttilät.

Heräsin nojatuolissa. Hetkinen. Miksi olin nojatuolissa? Hetken muisteltuani illan tapahtumat alkoivat piirtyä mieleeni. Meillä oli ollut todella hauskaa. Olimme nauraneet ja nauraneet. Lopulta kikatuksesta ei ollut tullut loppua ja Niallin ärsyyntynyt isä oli soittanut huonepuhelimeen metelin kuuluvan seinän läpi. En jaksaisi vielä nousta. En, vaikka oli jouluaatto. Nousin ylös nojatuolista ja hipsin sängylleni. Vedin peitteen pois ja hyppäsin vällyjen väliin. Eikä aikaakaan kun olin jo unessa.

Unimaailmani heikkeni. En tiennyt mikä oli raottanut unen untuvaista höyhenverhoa, mutta en nukkunut enää niin sikeästi kuin olin äsken nukkunut.
-Älä mölyä Ken! Kuulin äidin sähähtävän.
-Muttakun nyt on aatto! Ken murahti takaisin. Nostin pääni ylös peittojen seasta ja raotin silmiäni.
-Onko nyt jouluaatto? Kysyin innokkaasti.
-On on, sitähän minä olen yrittänyt tässä kertoa! Ken selitti kuin hänellä olisi ollut muurahaisia pöksyissään.

-Menään jo aamiaiselle! Kiljahdin ja ryntäsin suihkuun. 

JOULUKALENTERI LUUKKU 22

Tässä tää luukku 22 nyt vihdoin olis, päivän myöhässä. Nauttikaa!

Rekiajelun jälkeen autoimme hoitamaan poroja. Harjasimme kilttejä eläimiä ja porojen hoitaja ruokki ne. Tämän jälkeen lähdimme kohti bussipysäkkiä. Kotimatka sujui mukavasti. Matkustimme bussilla, jonka kyljissä oli jouluteemaan liittyviä kuvia ja mainoksia. Huomenna olisi jo joulu. Piparin tuoksun lisäksi ilmassa leijaili jännittyneisyys. Olin jo melko väsynyt päivästä ja kun Niall kysyi lähtisinkö vielä laskettelemaan vastasin kieltävästi. En enää jaksaisi tehdä muuta kuin löhöillä. Minä puolestani kutsuin Niallin hotellihuoneeseeni viettäämään iltaa. Tämä järjestely sopikin pojalle loistavasti, sillä hänen vanhempansa olivat käymässä hiihtovaelluksella ja hän joutuisi luultavasti olemaan illan muuten yksin.

Pian astuimmekin hotellihuoneeseeni. (Minulla oli kokonaan oma huone, josta kulki väliovi Kenin äidin ja isän huoneeseen.) Riisuimme päällysvaatteet ja minä ryntäsin hakemaan kaapista kynttilöitä. Sytytin paljon kynttilöitä. Sen jälkeen teimme kaakaota ja aloimme pelata shakkia.
-Mä voitan sut varmasti, sanoin ja jatkoin virnistäen:
-Oonhan mä shakkimestari.
-Ymmärsinks mä ihan väärin vai oliks toi haaste? Niall kysyi virnistäen.
-Joo, mä väitän että mä voitan sut tosta vaan 6-0, nauroin.
-Haaste vastaanotettu, eikun pelaamaan! Poika sanoi ja aloimme pelaamaan.


maanantai 22. joulukuuta 2014

PAHOITTELUT+HUOMIO

Moi! Tulin eilen tänne mökille iskän kanssa ja oma kone jäi kotiin. Otin kaikki jouukalenterin vikat luvut muistikortille mutta nyt tää muistikortti ei suostukkaan avaamaan niitä lukuja joten äiti tuo huomenna mun koneen kotoa ja laitan huomenna tämänkin päivän luvun! Pahoittelut tästä viivästymisestä :(

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

JOULUKALENTERI LUUKKU 21

Moiiii! Sori tästä alkuselostuksesta tulee vähän ankee mutta mulla on vähän kiire pakata jouluks kaikki kamat mökille :D! Enjoy

Pian bussi pysähtyi nytkähtäen. Ryhmä turisteja pulputti jotakin vieraalla kielellä, ehkä saksalla. Hyppäsimme ulos bussista. Odotin ”joulun ihmemaan” näkemistä paljon vaikka en sitä tahtonutkaan myöntää. Joulupukin maan sisäänkäynti oli suuri piparkakuista rakennettu kaari.
-Tohon on kulunut paljon taikinaa, sanoin osoittaen valkoisella kuorrutteella peitettyä kaarta.
-Niin on, ja kuorrutusta myös, Niall myönsi ja veti minut mukaansa juoksuun.
-Ollaan hetki lapsia, hän jatkoi.

-Eletään jouluparatiisia! Kiljuin ja heitin poikaa lumipallolla. Niall vastasi heti ja märkä lumipallo läsähti naamalleni. Juoksin Karkkikauppaan pakoon. Karkkikauppa oli täynnä ”Joulumuorin herkkuja”Seinille oli ripustettu karkkikeppejä ja piparinauhoja. Kiertelimme kaupassa miettien mitä ostaisimme. Lopulta Niall osti meille molemmille pussillisen ”Joulumuorin pikkuleipiä.” Sen jälkeen lähdimme kohti ”Joulupukin pajaa.” Siellä pikkulapset tuijottivat sormi suussaan tonttuja jotka paketoivat, rakensivat ja siivosivat pajassa. Katselimme tonttujen touhuilua hetken aikaa mutta pian jo suunnistimmekin kohti ”Joulupukin työhuonetta” Jono pukin luo johti ulos asti mutta astuimme nöyrinä jonon perille. Jono koostui suurimmaksi osaksi noin 3-8 vuotiaista lapsista ympäri maailmaa. Lopulta pääsimme pukin luo. Kerroimme pukille matkastamme Suomeen ja kaikista kommelluksistamme matkan aikana. Jätimme kuitenkin mainitsematta sen, ettemme enää edes uskoneet joulupukin olemassaoloon. Ennen lähtöä käväisimme vielä katsomassa poroja. Kun kysyin porojen hoitajalta ”Missä Petteri Punakuono on?” hän vain nauroi ja kertoi poropojan olevan juuri lomailemassa Hawajilla. Porot olivat erittäin suloisia ja lopuksi saimmekin käydä rekiajelulla.

perjantai 19. joulukuuta 2014

JOULUKALENTERI LUUKKU 20

Huomenta! Tänään se joululoma ihan oikeesti alkaa! ihanaa kun joulu oikeesti lähestyy :)! Tässä olis tää luukku 20! Kommentoikaa et lukeeks tätä kukaan vai teenkö tätä ns. "turhaan"?

Kun olin sulkenut puhelun, kävelin jääkaapille; tänään en jaksaisi mennä hotelliaamiaiselle. Kaivoin jääkaapista maitoa, leipää, makkaraa ja muroja. Mutustelin aamiaiseni innolla ja laitoin Niallille tekstiviestin joka kuului näin:
Moi, ootko ikinä kuullu korvatunturista jossa on ”joulupukin paja.” Eihän me enää pukkiin uskota mutta olis ihana kiva käydä zekkaamassa se paikka. Sophia:)”

Poika oli ilmeisesti ollut juuri puhelimen lähettyvillä sillä noin minuutin kuluttua puhelimeni piippasi.
Mennään vaan.Nähään ulkona viiden minuutin päästä. Niall:)”
Vastasin pojalle nopeasti ja sen jälkeen juoksin vaihtamaan vaatteita.Ryntäsin ulos hotellista.
-Mennäänkö bussilla? Kysyin.
-Joo, seuraava bussi lähtee kolmen minuutin kuluttua, Niall vastasi ja niinpä lähdimme kävelemään kohti bussia.


Olisi mukava nähdä lapsuuden unelmamaailma todellisuudessa. Olin aina kuvitellut joulupukin maan satumaiseksi pieneksi kyläksi jossa tontut hyörivät yötä päivää ympäri vuoden, ja missä jokainen päivä oli joulu. Lunta olisi tietysti aina, ja kodikkaat jouluvalot valaisisivat joulun ihmemaata öiseen aikaan. Olin myös kuvitellut erilaisia sisätiloja, esimerkiksi keittiön jossa joulumuori touhuaisi kokkitonttujen kanssa ja tekisi maailman maittavimmat ruoat. Mielikuvitukseni oli lennättänyt minut merten yli joulupukin pajalle jossa haistoin maittavan piparintuoksun. Se oli aina ollut lapsuuteni turvapaikka jonne sai tulla milloin vain, mihin aikaan vain ja mistä vain.

torstai 18. joulukuuta 2014

JOULUKALENTERI LUUKKU 19

JEE PERJANTAI ON TÄÄLLÄ <3 ihanaa kun lomat alkaa. Kommentoikaapas nyt edes joku :D Ja muuten jos joku ei tienny niin Skype on näköpuhelupalvelu ;)

Heräsin aamuaurinkoon joka pilkotti verhon takaa. Nousin ylös ja hipsin television luo. Avasin television ja selasin kanavia. Onneksi joissakin ohjelmissa puhuttiin englantia, joten ymmärsin mainiosti. Hetken kanavoilla surffailtuani huomasin että eräältä kanavalta tuli Amerikan Huippumalli Haussa, joka sattui olemaan yksi lempiohjelmistani. Olin lomaa ennen ollut harmissani koska en pääsisi näkemään ohjelman uusia jaksoja mutta yllätys oli iloinen. Katsoin ohjelman loppuun ja sen jälkeen pesin hampaat. Minulla oli ylläni vaaleanpunaiset lyhyet unishortsit, valko-vaaleanpunainen teepaita, karvasukat ja silkkinen aamutakki.

Hetken kuluttua soitin Skypellä parhaalle ystävälleni Emilylle. Puhuimme puolisen tuntia ja puheenaiheemme vaihtelivat pojista X Factoriin, sitten uusiimpaan iPhone malliin, Selena Gomezin uuteen tyyliin ja lopuksi vielä One Directioniin (Niall kuuluu One Directioniin) jota olimme molemmat alkaneet innokkaasti fanittaa. Puhelun viimeiset sanat kuuluivat jotakuinkin näin:
-Joo nähdään sitten kolmen tai neljän päivän päästä, sanoin.

-Ja muuten huomennahan on jouluaatto! Emily vastasi.


-Niin on! Puspus nyt pitää mennä! Vastasin ja suljin puhelun.

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

JOULUKALENTERI LUUKKU 18

JIPPIAJEE! Enää yks päivä niin joululoma alkaa, ainakin täällä meilläpäin. Kirjotin just eilen luvun 24 ja siitä tulikin extra pitkä eli 4 sivua. Suunnilleen saman pitunen kun Tähtityttö oli ennen. HOPE U LIKE IT! Kommentteja :)

Koirat läähättivät kun pysähdyimme laavulle. Kiinnitimme koirat hihnoilla kiinni puuhun ja sytytimme nuotion. Kaivoimme repusta makkaraa ja aloimme grillata. Savun haju levisi ympärillemme. Söimme makkarat hiljaisuuden vallitessa kunnes Niall puhkesi puhumaan:
-Olipa kerran juuri tälläisena iltana juuri tälläisessa paikassa kaksi ihmistä nuotion äärellä syömässä makkaroitaan.
-EI, EN HALUA KUULLA KAUHUTARINOITA
NYT!Keskeytin pojan.
-Ja he kuulivat askeleita... Niall jatkoi vastusteluistani huolimatta:
-He pelästyivät kovasti ja yrittivät pakoon mutta se oli jo myöhäistä nimittäin se oli jo täällä.
-LOPETA! Yritin mutta pojan seuraava lause sai minut tyrskähtämään nauruun:
Nimittäin eksynyt ihminen vaahtokarkkipuvussa.

Kun olimme jutelleet mukavia ja sammuttaneet nuotion menimme koiriemme luo, päästimme ne vapaaksi ja hyppäsimme kelkan kyytiin. Paluumatka oli taianomainen. Kuu pilkotti pilviverhon takaa ja sai lumen kimaltamaan kauniisti. Pian saavuimmekin takaisin Huskyajelupaikkaan jonne palautimme koirat, maksoimme ja lähdimme seuraavalla bussilla hotellille.


Hotellilla lähdin suoraan perheemme huoneeseen ja ehdin parahiksi pelaamaan Afrikantähteä. Sen jälkeen kävin suihkussa enkä enää jaksanut lähteä illalliselle joten jäin huoneeseeni nukkumaan.

tiistai 16. joulukuuta 2014

JOULUKALENTERI LUUKKU 17

En voi uskoo että on jo 17 päivä! Enää viikko jouluaattoon!! Ei mulla muuta joten nauttikaa luukusta:)

Kun olin päässyt hotellille suihkuun ja kun olin paketoinut lahjan soitin Niallille. Keskustelumme eteni suurinpiirtein näin:

Minä: -Moi!
Niall: -Moro!
M:-Mennäänks nyt sinne Huskyajelulle?
N:-Mennää vaan, nähäänkö alhaalla?
M:-Käy! Mennäänks bussilla?
N:-Joo, sillä on varmaan nopein tapa liikkuu.

Bussi pysähtyi ja nousimme pois kyydistä. Bussi oli kuskannut meidät aivan Huskyajelu paikkaan joten emme joutuneet kävelemään. Sisältä astui ulos punahiuksinen nainen jolla oli silmälasit päässään.
-Hei!Oletteko tulossa ajelulle? Nainen kysyi.
-Joo, ollaan, vastasin.
-Voin opastaa teille ohjaamista niin voitte itse ajaa. Tuolla menee polku jota pitkin saatte mennä vaikka yksin jos haluatte koska koirat kyllä osaavat reitin, nainen jatkoi.
-Mennään vaikka kahdestaan, Sanoin ja lähdimme kohti opastuspaikkaa.

Tuuli kieputti hiuksiani kun ohjasimme koiria läpi kauniiden maisemien. Olimme tosiaan saaneet luvan lähteä matkaan kahdestaan. Kun saavuimme aukealle paikalle näimme kauempana seitsemän tunturia jotka seisoivat paikallaan niinkuin olivat aina seisseetkin, uhmaten maailman tuulia ja myrskyjä.


maanantai 15. joulukuuta 2014

JOULUKALENTERI LUUKKU 16

Moroo! Täällä luukku 16! Mulla alkaa oikeesti tulla jo kiire näitten joulukalenteriluukkujen kanssa.... :D Pitää tänään kirjottaa. Kommentoikaa vaan ihan rohkeesti mitä tykkäätte! Enjoy!

Seuraavana aamuna nukuin pitkään. Lähdön hetki lähestyi, niinkuin myös joulu. En ollut edes ymmärtänyt kuinka nopeasti aika olikin kulunut. Enää kaksi yötä jouluun. Samalla heräsi päässäni ajatus. Mitä antasin Niallille joululahjaksi? Vaikka olimme tunteneet vasta viisi päivää, oli Niallista jo tullut erittäin hyvä ystävä minulle. Laahustin väsyneenä suihkuun ja päätin heti aamiaisen jälkeen lähteä kylälle katsomaan joululahjaa Niallille. Tämä ei haitannut, sillä Niall vietti tämän päivän perheensä kanssa.

Aamiaisen jälkeen tosiaan lähdin. Otin lompakkoni ja kävelin bussipysäkille. Ulkona oli tuulista ja kylmä viima puhalsi ikävästi päin kasvoja. Nousin seuraavaan bussiin joka onneksi saapuikin viiden minuutin kuluttua. Pääni ei enää ollut onneksi kipeä joten pystyin viettämään aivan normaalia lomaa.

Noin puolentunnin kuluttua bussi pysähtyi. Nappasin laukkuni ja nousin ulos bussista. Kylällä ei ollut paljonkaan kauppoja. Joku vaateliike, ravintola, matkatavaramyymälä sekä pieni kioski. Astuin matkatavaramyymälään. Katselin myytäviä tuotteita ja pitkän pohdinnan jälkeen päädyin puiseen kuksaan jossa luki Niall. Jouduin maksamaan siitä paljon, mutta kannatti. Seuraavaksi löysin itseni syömästä herkullista päiväruokaa viereisessä ravintolassa. Lähdin seuraavalla bussilla hotellille. Näpyttelin Niallille viestin:
Mennäänkö tänään myöhemmin Huskyajelulle? Sophia”
Pian poika vastasikin:
Jos lupaat ettet törmää puihin :D. Niall”

Bussin tasainen hyrinä sai minut väsymään ja kun raotin silmiäni viimeisen kerran näin Bussin ikkunaan piirtyvän jäisen kultakukan.


sunnuntai 14. joulukuuta 2014

JOULUKALENTERI LUUKKU 15

Huomenta! Tässä olis nyt 15 luukku :) Enää 9 yötä jouluun! Kaikille jotka on joskus kattonu mun blogii niin oikeesti ISO halaus<3

-Sophi kiltti sano jotain! Kuulin äänen tulevan valovuosien päästä. Tai oikeastaan aivan läheltä. Raotin silmiäni. Päätäni jomotti sanoinkuvaamattoman suunnattomasti. Näin Niallin näppäilevän puhelintaan.
-Mitä... tapahtui? Kuiskasin.
-Ei hätää soitan tänne jonkun joka auttaa, kaikki on hyvin, Niall sanoi yrittäen olla luottavaisen kuuloinen mutta tunsin että hänen äänestään kuulsi pelko. Sitten kaikki pimeni uudelleen.

Havahduin lähestyvään moottorin ääneen. Katsoin ympärilleni ja näin moottorikelkan lähestyvän. Pian se pysähtyikin kohdallemme ja Niall sekä moottorikelkassa ollut mies nostivat minut moottorikelkan kyytiin. Hymyilin heikosti, olinhan aina pienempänä tahtonut päästä moottorikelkan kyytiin. Nyt ”unelmani” toteutui, mutta ei hirveän hauskalla tavalla.

Pian saavuimme ensiapu paikalle. Minut kannettiin paareilla sisään ja valkotakkiset naiset ympäröivät minut.
-Mikä on nimesi? Kysyi eräs hoitaja.
-Olen Sophia, vastasin.
-Entä kuka on paras ystäväsi? Hän jatkoi.
-Emily, mutta miksi kysytte? Sanoin.
-Testaamme onko sinulla muistivammaa, hoitaja kertoi.
-Ei ole, muistan kaiken, sanoin ja kerroin kaiken matkastamme Lappiin.

-Sinut täytyy viedä sairaalaan kuvattavaksi varmuuden vuoksi. Tuskin sinun päässäsi mitään vikaa on, mutta on aina hyvä varmistaa, hoitaja selitti ja vei minut autoon jolla minut kuskattaisiin sairaalaan. Takaisintulomatkalla soitin vanhemmilleni ja kerroin kaiken. Lääkäri oli sanonut että saisin olla aivan normaalisti. Päässäni ei ollut mikään vialla.  

JOULUKALENTERI LUUKKU 14

Tääkin luku tulee nyt aika ”myöhään”. ENÄÄ 10 YÖTÄ JOULUAATTOON! Jippiajee! Enjoy :)

Seuraavana aamuna tapasimme ulkona. Olimme sopineet menevämme pulkkamäkeen. Haimme varastohallista pulkat. Minä nappasin kasasta punaisen pulkan ja Niall sinisen. Sitten lähdimme kohti pulkkamäkeä.

Istuimme pulkkiimme.
-Kisataan! Maali on tuo kuusi, Huusin osoittaen erästä puuta.
-Joo! Niall vastasi. Työnsimme pulkat vauhtiin ja heittäydyimme lapsellisiksi. Kova vauhti sai lumen silmiini. Työnsimme yhä kovempaa vauhtia ja loppuenlopuksi päädyimme tasapelissä maaliin. Viihdyimme pulkkamäessä kauan ja kokeilimme aina vain uusia tyylejä laskea mäki alas.

-Kokeillaanko isoa mäkeä? Niall kysyi.
-Se näyttää kyllä aika jyrkältä, epäroin.
-Mä ainakin menen! Hän sanoi ja alkoi juosta kohti suurta mäkeä.
-No kyllä mäkin tulen! Huusin ja juoksin perään.
Kun pääsimme mäen päälle Niall sanoi:
-Tuolla on aika paljon puita, pitää varoa ettei törmää niihin.
-Ei nyt sentään, nauroin ja tyrkkäsin pulkan vauhtiin.
Vauhti kutitti vatsanpohjasta. Niall oli varoitellut ihan turhia. Eihän täällä ollut melkein yhtään puita. Kurkkasin taakseni ja vilkutin pojalle.

-Sophia varo! Hän huusi. Kun käännyin ympäri näin juuri ja juuri edessä olevan suuren puun kunnes vauhti töksähti, tunsin lentäväni, tömähdin päin puuta ja kaikki pimeni.

lauantai 13. joulukuuta 2014

JOULUKALENTERI LUUKKU 13

Sorry kun tää tulee näin ”myöhään” :/ Toivottavasti tykkäätte ja pistäkää ihmeessä kommenttia! Kiitos kun sivuilla on huikeet 228 katselukertaa! ( miinustin omat katselukertani :D)

Uinnin jälkeen olimme päättäneet lähteä hiihtoretkelle. Seisoin ulkona odottamassa Niallia. Poika oli myöhässä. Pian hän kuitenkin juoksi hotellista ulos sukset kainalossaan. Katselimme suuntakylttejä. Retkimaja12 km, Luonnonsuojelualue 20 km, Aurinkokahvila 11km, Ylläsjärvi 34 km.
-Minne mennään? Kysyin.
-Vaikka Aurinkokahvilaan, Niall vastasi ja nyökkäsin.
Niin lähdimme hiihtämään kohti Aurinkokahvilaa. Matkalla alkoi sataa lunta ja tunnelma oli taianomainen. Lumi säihkyi tähtien lailla. Vähän ajan kuluttua saavuimme Aurinkokahvilan eteen. Pihalla oli poroaitaus jossa käykenteli porolauma. Rakennus oli punainen ja sen savupiipusta tuprutti savua. Astuimme sisään ja kävelimme kassalle.

-Tahtoisin kupillisen kuumaa kaakaota ja piparkakun, sanoin myyjälle.
-Selvä, myyjä sanoi ja jatkoi:

-Se tekee 3 euroa. Maksoin ja siirryin istumaan takkatulen ääreen. Otin tuolini laidalta viltin ja kiedoin sen ympärilleni. Hetken kuluttua Niall istui viereeni. Tuijotimme tulta hiljaisuudessa. Välillä haukkasimme palasen piparistamme ja joimme kaakaomme loppuun. Ulkona lumipyry oli laantunut ja ilma oli melko kirkas. Haimme ulkoa suksemme ja lähdimme hiihtämään kohti hotellia.

torstai 11. joulukuuta 2014

JOULUKALENTERI LUUKKU 12

Tässä luukku 12! Hyväää perjantaita ja toivottavasti tykkäätte. Laittakaa kommenttia!

Istuimme aamiaisella Niallin kanssa. Olimme sopineet menevämme tänään kokeilemaan viereisen hotellin kylpyläosastoa. Meillä oli sinne vapaa pääsy koska hotelli kuului samaan ketjuun. Hörppäsin viimeisen tilkan appelsiinimehustani ja nappasin olkalaukun käteeni.
Lähdimme kävelemään kohti viereistä hotellia. Onneksi hotellien välillä oli sisäkäytävä jota pitkin saattoi kulkea. Seinät oli koristettu tauluin jotka esittivät Ylläs-tunturia eri vuodenaikoina.

Avasin oven joka johti kylpylään. Olin käynyt vaihtamassa uimapuvun ja kastellut itseni suihkussa. Astelin kohti suurta allasta. Hetken ympärille vilkuiltuani huomasin Niallin vaalean pään nousevan uima-altaasta. Hyppäsin sekaan ja aloitimme vesisodan. Vesi räiskyi ja nauroimme. Sukelsimme ympäri sokkeloista allasta.
-Mennään hyppäämään, sanoin ja osoitin korkeaa hyppytornia.
-Hyvä on, mutta sen jälkeen lasketaan liukumäestä, poika sanoi ja osoitti jyrkkää mutkittelevaa mäkeä.

-Selvä, vastasin ja lähdin kohti hyppytornia. Portaat olivat jyrkät ja niiden kapuaminen alkoi tuntua raskaalta työltä. Jaksoin kuitenkin loppuun asti ja hyppäsin vuorollani tikkuhypyn altaaseen. Sukelsin ylös ja katsoin miten Niall hyppäisi. Hän otti vauhtia ja hyppäsi alas pää edellä. Kun olimme hyppinet muutaman kerran lähdimme kohti liukumäkeä. Se kaarteli ja kierteli ympäri rakennusta. Kun pääsimme ylös oli valo jo vihreä eli minun täytyisi mennä. Otin hieman vauhtia ja sukelsin mäkeen. Suunta vaihtui jyrkästi oikealle ja nielaisin vettä. Aloin yskiä keskellä liukumäkeä ja yskimiseni kaikui varmasti ympäri altaita. Vihdoin putki loppui ja sylkäisi minut vauhdilla altaaseen. Nousin pinnalle ja yskin lisää. Onneksi sain yskäni yskittyä ja jatkoimme uimista. Hetken kuluttua lähdimme takaisin omaan hotelliimme.

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

JOULUKALENTERI LUUKKU 11

Tässä olis eka jo vähän pidempi teksti :D Toivottavasti tykkäätte. Laittakaa kommenttia siitä mitä tykkäsitte!

Olimme päässeet lastenmäen huipulle. Olimme Niallin kanssa yrittäneet kertoa Kenille mahdollisimman paljon laskettelun perusasioista, mutta pikkuveli oli vain selittänyt jotain uudesta nallekarhustaan eikä ollut kuunnellut laisinkaan. Pulentunnin kuluttua Ken kiljahti:
-En mä osaa vielä lasketella koska ootte opettaneet mua niin huonosti! Katsoimme Niallin kanssa toisiamme ja pudistelimme päätämme: pikkuveli oli koko mäesä viettämämme ajan kiukutellut meille.
-Yritä sä puhua Kenille, olette kuitenkin molemmat poikia joten ehkä se toimii, kuiskasin Niallille ja tämä viittoi pikkupojan heti sivummalle.

Hetken kuluttua pojat saapuivatkin takaisin ja Ken alkoi heti harjoitella ahkerasti ohjeidemme mukaan. Kun pimeä lakseutui tunturin ylle, lähdimme hotelliin. Vanhempamme istuivat jo ruokapöydässä ja Ken juoksi heti heidän luokseen.
-Mitä oikein sanoit Kenille kun hän alkoi harjoittelemaan? Kysyin Niallilta.
-Äh, yritin kyllä puhua ensin järkeviä mutta lopulta lupasin hänelle pikkuautoja jos hän oppisi laskettelemaan hyvin, Poika hymähti.

Illalla äiti päätti lähteä saunaan, suomalaiseen erikoisuuteen. En ymmärtänyt mitä hienoa oli hikoilla kuumassa huoneessa mutta lupauduin kuitenkin menemään mukaan. Äiti oli vuokrannut saunan omaan käyttöön jo aikaisemmin. Kun minä ja äiti menimme hotellin pikkusaunaan jäivät isä ja Ken katsomaan hiihtokisoja televisiosta.

Sauna oli ollut erikoinen kokemus. Kun olimme astuneet pieneen huoneeseen oli tuoksunut terva. Istuessamme lauteilla olin saanut rentoutua. Joulu olisi jo viiden päivän päästä, olin ajatellut istuessani suloisene lämpimässä saunassa. Ja jo seitsemän päivän päästä pakkaisimme laukkumme ja kaasuttaisimme pois tästä kauniista maasta. Ja mikä pahinta, kauas hyvästä ystävästä. Niallin kiertueet bändin kanssa alkaisivat vuoden vaihduttua emmekä ehkä enää ikinä tapaisi. Olihan olemassa Skype jonka kautta voisi puhua näköpuheluita, tai WhatsApp jossa voisi lähettää ilmaisia tekstiviestejä. Ja ehkä jonain päivänä Niall saapuisi lähelle kotiseutuani ja voisin mennä tapaamaan häntä keikalle. Mutta sisimmässäni sykki pelottavan voimakkaana ajatus: Emme enää ikinä tapaa. Nuo sanat oli kirjoitettu tulikirjaimin syvälle sydämmeenni, eikä niiden tuli sammuisi ennenkuin tapaisin pojan uudelleen.



tiistai 9. joulukuuta 2014

JOULUAKALENTERI LUUKKU 10

Tässä tää 10 luukku nyt on. Kommatkaa mitä ootte tykänny joulukalenterista.Huomenna taas uus luku.Enjoy!

Noin puolentunnin kuluttua olimme edelleen harjoittelemassa hiihtämisen saloja. Vaika olimmekin jo edistyneet näytimme yhä kutaikuinkin kahdelta epätoivoiselta Bambilta jäällä. Itseluottamusta ei kohottanut se, että noin seitsemänvuotiaat lapset hiihtivät ohitse viuhahtaen. Juuri kun olin saanut itseni jälleen vauhtiin puhelimeni piippasi viestin merkkinä. Pysähdyin ja avsin puhelimen. ”Yksi uusi viesti henkilöltä äiti”

Tuletkos syömään? Niall saa tulla myös jos tahtoo. Ken haluaa kovasti päästä laskettelemaan joten ajatteltiin että te kaksi voisitte opettaa kun niin hyviä itsekkin olette, päästäisiin iskän kanssa käymään hierontaosastolla. Äiti”

Luin viestin äänen ja katsoin kysyvästi Nialliin.
-Voinhan minä tullakkin syömään ja voidaan me sitä Keniäkin opettaa, hän sanoi.
-Voit varautua siihen että Ken ei ole maailman kärsivällisin tyyppi, vastasin ja lähdimme hiihtämään kohti hotellia.

Ruoan jälkeen pelasimme lautapelejä Kenin ja Niallin kanssa. Annoimme itseämme monta vuotta nuoremman Kenin voittaa ja loppupäivänä emme muusta kuulleet puhuttavankaan. Pelattuamme tarpeeksi monta kertaa Ken sanoi:

-Nyt lähdetään laskettelemaan! Niinpä puimme ulkovaattet päällemme ja lähdimme ulos hämärtyvään iltapäivään.

maanantai 8. joulukuuta 2014

JOULUKALENTERI LUUKKU 9

Noni! Täs ois 9 luukku. Jouluun ei oo enää todellakaan pitkä matka! Oon kirjottanu valmiiks semmoset 18 luukkua joten vielä pitäs kuus kirjottaa. Voisin itseasiassa mennä vaikka heti kirjottamaan :p

Ruoan jälkeen haimme sukset, monot ja sauvat hotellin varastosta. Sen jälkeen menimme harjoitteluladulle joka kulki ympäri pienen mäen. Sukset jalassa olo tuntui todella kömpelöltä eikä liikkumisesta tullut mitään. Yritin kaikin voimin saada itseäni liikkeelle muutta sukset vain luistivat kohti loivaa alamäkeä. Vilkaisin kohti Niallia nähdäkseni oliko hän edistynyt lajissa ollenkaan paremmin kuin minä ja huomasin hänen olevan suksilla aivan yhtä kömpelö kuin minäkin.

Noin puolentunnin kuluttua olimme molemmat oppineet jonkinlaisen tekniikan hiihtämisestä ja päätimme lähteä kokeilemaan hieman suurempaa mäkeä. Kun pääsimme mäen päälle se tuntui paljon isommalta kuin miltä se oli alhaalta näyttänyt. Juuri ennen h-hetkeä aloin epäröidä mutta Niallin koiranpentukatse sai minut päättämään että laskisin vielä alas asti.
-Kumpi laskee ensin? Niall kysyi minulta.
-Sinä, tulen sitten perässä kun olet alhaalla turvallisesti, sanoin varmana.

-Selvä, heilutan sitten kättäni alhaalla kun voit tulla, hän sanoi ja lykkäisi itsensä vauhtiin. Niallin lasku alkoi ja päättyi hyvin; vain keskivaiheilla hän horjui hieman, mutta loppujen lopuksi poika pääsi turvallisesti alas. Hetken kuluttua Niall heilautti kättään ja työnsin itseni vauhtiin. Sukset tottelivat minua kohtuullisen hyvin ja olin ylpeä itsestäni. Kun saavuin alas pojan luo, yritin olla cool ja pysähtyä sivuttain mutta tasapainoni horjahti ja läsähdin pyllylleni lumeen. Niallin hersyvä nauru tarttui minuunkin ja pian hihitimme molemmat kuin hepulin saaneina.

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

JOULUKALENTERI LUUKKU 8

Hellurei! Tässä tää luukku 8 sit olis. Mä toivon että tästä tulis jotain piristystä maanantaihin. Kommenttia vaan että mitäs tykkäätte, ja kertokaa toki myös rakentavaa kritiikkiä:)

Seuraavana aamuna heräsin puhelimeni kilahdukseen. Kun avasin puhelimen, näytöllä vilkkui: ”yksi uusi viesti henkilöltä Niall.” Avasin viestin ja siinä luki:

Moi! Ootko jo hereillä? Mä oon just menossa aamiaiselle, että jos vaikka nähtäis kohta tai jotain? :) T. Niall”

Näppäilin nopeasti myöntävän vastauksen jossa kerroin tulevani alas 10 minuutin kuluttua ja painuin suihkuun.

Tasan 11 minuutin kuluttua istahdin pöytään ruokatarjoitin kädessäni. Noutopöytä oli notkunut kaikenlaista hyvää ruokaa ja minun oli ollut suorastaan vaikea päättää mitä söisin. Nyt lautaseni oli niin täynnä että siihen ei olisi maailmanmestarikaan saanut enempää mahtumaan.
-Ei voi kyllä ruokatarjoilusta valittaa, Niall sanoi maiskutellen.
-Ei niin, parempaa ruokaa saa kyllä hakea, vastasin ja aloin syödä.
-Lasketellaanko tänäänkin koko päivä vai kokeillaanko jotain suomalaista lajia? Kysyin.
-Ajattelin että olisi hauskaa kokeilla hiihtoa, huskyajelua, pulkkamäkeä ja sen semmoista, hän sanoi.
-Käy! Kyllähän me ehdimme lasketella myöhemmin. Mennäänkö tänään vaikka hiihtämään? Vastasin.
-Mennään vain mutta nyt syödään hyvä aamiainen! Poika sanoi popsien nakkeja kitaansa.


JOULUKALENTERI LUUKKU 7

Tää seiskaluukkku tulee näin ”myöhään” sen takii kun me oltiin mökillä käymässä nii en voinu sieltä laittaa. Kiitos teille kaikille ketä ootte ikinä lukenu mun blogia! Oon vähän jo miettiny teille jotain extraa mutta ei siitä sen enempää vielä tässä vaiheessa! Hope you like it!

Kävelimme kahvilaan ja jätimme sukset ja sauvat ulos. Kahvila oli sisustettu valkoisen ja beigen sekoituksella. Vasemmalla ovesta katsottuna oli tilaustiski ja ruokapöytiä. Oikealla näkyi sohvia, pöytiä, tuoleja ja takkoja. Haimme tiskiltä kaakaota ja berliininmunkit. Sen jälkeen istahdimme takan ääreen. Tuli rätisi ja ihmiset pulputtivat omituisia kieliään. Taustalla soi kaunis tunnelmamusiikki. Olimme jo melkein syöneet kun kahvilaan astuivat isä, äiti ja Ken. He eivät huomanneet minua heti joten en ilmiantaanut itseäni vaan olin hiljaa.
-Äiti tahdon mehua en kaakaota, kailotti Ken kirkkaalla äänellään. Selitin nopeasti Niallille tilanteen ja kävelin vanhempieni luo.
-Moi Sophia, oletkin jo löytänyt seuraa! isä sanoi nyökäten Niallia kohti.
-Joo törmättiin kirjaimellisesti tossa Niallin kanssa aamulla ja tultiin nyt laskutauolle, kerroin.
-Sepä on hienoa, isä sanoi ja tervehti Niallia.
-Jatketaanko laskemista? hän kysyi ja nyökkäsin.

Ulkona kysyin Niallilta oliko hän samassa hotellissa kuin minä.
-Olen, näin sinut aamiaisella, poika vastasi.
-Vaihdetaanko puhelinnumerot jos halutaan vaikka nähdä huomennakin? kysyin.
-Tottakai, Niall sanoi ja vaihdoimme numerot.


Loppupäivä kului viimeistenkin mäkien kokeilemisessa ja illalla olimme hyvin väsyneitä. Hotkaisimme iltaruuaksi makkarat suihimme ja menimme nukkumaan.

lauantai 6. joulukuuta 2014

JOULUKALENTERI LUUKKU 6

Heissulivei ja hyvää itsenäisyyspäivää! Oon täällä kotona hirveessä nuhassa joten nukuin sen verran pitkään että joulukalenteri tulee vasta nytten. Ei mulla varmaan muutakaan joten enjoy!

Kasvot lumisena nousin ylös lumikasasta ja Niall vain nauroi.
-Lopeta, tuo ei ollut hauskaa! Sanoin ja yritin olla vihainen mutta se ei onnistunut koska noin kaksi sekuntia myöhemmin purskahdin nauruun. Kiskaisin sukset jalastani ja lähdin raskailla laskettelumonoilla juoksemaan kohti poikaa. Pyörittelin käsissäni lumipallon ja heitin sen suoraan Niallin kasvoille. Hän vastasi takaisin samalla mitalla ja jääkylmä lumi valui pitkin niskaani. Pian käynnissä olikin jo täysi lumisota. Heittäydyimme lapsellisiksi kun laskijat vain viuhahtelivat ohitsemme ja katselivat meitä hämillään.

Hetken kuluttua emme enää jaksaneet ja kävimme istumaan lumikasaan.
-Ehkä meidän pitäisi mennä laskemaan, sanoin ja nousin ylös. Haimme suksemme pusikosta jonne ne olivat lentäneet. Sitten kävelimme takaisin tunturin laelle. Kylmä tuuli löi vasten kasvojani kun laskimme alas. Kun olimme laskeneet noin 25 mäkeä läpi oli kello noin 13.00, ruoka meillä olisi klo 15.00.
-Mennäänkö tuohon kahvilaan? Niall kysyi osoittaen kaunista puumökkiä.

-Mennään vain, ruokaan on vielä kaksi tuntia, sanoin vilkaisten kelloani.

torstai 4. joulukuuta 2014

JOULUKALENTERI LUUKKU 5

Nyt on jo viides päivä joulukuuta! Aika kuluu kyllä tosi nopeesti. Enää 19 yötä aattoon! Muistakaahan sitten että minä en tykkää ollenkaan kommenteista.(Eli tykkään kommenteista:D) Joo... Ei kai tässä sitten muuta :) Hope you like it!

Häkellyin tiedosta niin että hätkähdin ja koko hissi heilahti uhkaavasti. Aivoni työskentelivät kovaa muistaaksensa maailman tunnetuimpia poikäbändejä. Mieleeni ei nopeassa ajassa pälkähtänyt muita kuin yksi.
-Tarkoitatko One Directionia? kysyin jälleen punastuneena.
-Joo, Niall sanoi varmasti yhtä kiusaantuneena tilanteesta. Olin juuri kommentoimassa jotain hyvin tietäväisenä asiasta kunnes Niall keskeytti minut:
-Ei puhuta siitä enää, sitäpaitsi sinähän lupasit kohdella minua sinä poikana joka tönäisi sinut kumoon rynnätessään ulos, hän sanoi ja naurahti.

Pian hissi pääsikin jo mäen huipulle ja hyppäsimme tunturin huipulle. Näkymät olivat upeat. Aamun sumu peitti ilmaa mutta sakean sumuverhon takaa erottui kuitenkin pilkahduksia kaupungista. Auringon ensimmäiset säteet kilpailivat kirkkaudella kimaltavan lumihangen kanssa ja talven yksinäiset linnut lauloivat. Tuijotin maisemia sanattomana ja yhtäkkiä Niall tönäisi minut mäkeen.
-Iiiiik, kiljuin kun sukseni heittelehtivät vasta lanatulla mäellä. Hetken aikaa kaartelu jatkui kunnes matka päättyi eteen saapuvaan lumikasaan.

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

JOULUKALETERI LUUKKU 4

Tää on nyt eka luku jossa alkaa ees vähän tapahtua :D pyrin tekemään tästä sellasta rentoo lomailuu joten on turha oottaa mitään ”Niin hän meni kuuhun” hommia x)Kyllä tässä tarinassa jotain tapahtuu sen voin luvata, mutta ei tosiaan mitään ylidramaattista. Kuitenkin enjoy!

Kävellessäni ulos suksivuokraamosta kello oli 10.07. Yhtäkkiä vieressäni olevan rakennuksen ovi avautui ja tärähti päin kasvojani. Horjahdin maahan ja sukset tipahtivat kädestäni. Siinä samassa näin vaaleat kasvot ylläni.
-Oletko kunnossa? noin ikäiseni poika kysyi sujuvalla englannin kielellä.
-Kyllä kai, sanoin ja jatkoin:
-Täällä on näyttävästi joku muukin joka ei puhu tuota ihmeellistä kieltä.
-Joo, tunnetko tätä paikkaa vielä? poika kysyi.
-En, olen täällä ensimmäistä päivää, sanoin.
-Minäkään en tunne tätä paikkaa joten voimme varmaankin tutustua rinteisiin yhdessä, ja minä olen muuten Niall, poika (siis Niall) sanoi.
-Käy, sanoin ja lähdimme kävelemään kohti hissejä.

Istuessamme hississä kauniit maisemat kulkivat ohi. Puut olivat verhoutuneet lumeen ja jäätynyt Ylläsjärvi pilkotti kaukaa puitten takaa. Pitkän hiljaisuuden jälkeen Niall sanoi:
-Et sitten taida tietää kuka mä olen.
-E-en, änkytin naama punaisena. Olinko mennyt nolaamaan itseni jonkun julkkiksen edessä.
-Ei se mitään, ennemminkin hyvä etteivät kaikki vain ala kiljua nähdessään minut, poika vastasi tyynen rauhallisena.
-Saanko kysyä, että kukas sinä sitten olet? kysyin.
-Äh ei sillä ole väliä, kaikki vain alkavat kohdella kuin kuninkaallista enkä ikinä ystävysty kenenkään kanssa oikeasti, Niall jatkoi ja tuijotti lumiseen maisemaan.
-Jos kohtelen sinua kuin olisit vain se poika joka tönäisi minut lumeen koska ryntäsi sisältä liian kovaa vauhtia, voitko sitten kertoa, kysyin muistuttaen Niallia hänen edellisestä mokastaan.
-Hyvä on, hän sanoi:
-Olen maailman tunnetuimman poikabändin laulaja.



tiistai 2. joulukuuta 2014

JOULUKALENTERI LUUKKU 3

Ihanaa keskiviikkoa kaikille! Tääsä olis sitten joulukalenterin kolmas luukku! Miettikää enää 21 yötä jouluun! Mitkä joulukalenterit teillä on?Toivotaan että saatais vielä lumetkin maahan niin joulun odotus olis asteen ihanampaa :) Muistattehan että iloiset ja kannustavat kommentit saa mut aina hyvälle tuulelle! Hope you like it!

Seuraavaksi vaihdoimme vaatteet ja menimme alakertaan syömään. Lastasin noutopöydästä lautaselleni poronlihaa, perunaa ja tuhdisti salaattia. Syödessämme kukaan ei paljoa jutellut, kaikki vain ahmivat ruokiaan. Pitkä matka oli selvästi tehnyt tehtävänsä ja ruoan jälkeen kaaduimmekin heti väsyneenä sänkyyn.

Aamulla nousin ylös ja puin nopeasti vaatteet päälleni. Kun olin valmis aamiaiselle menin vanhempieni ja Kenin luo.
-Mennäänkö jo aamiaiselle? kysyin ja Ken vain käänsi kylkeä.
-Me emme ole vielä valmiita, mutta voit käydä syömässä ja lähteä jo rinteeseen jos tahdot, isä mumisi peiton alta. Sitten kävelin aamiaiselle.

Lastasin lautaseni täyteen makkaroita, leipää sekä pannukakkuja ja join kupillisen kahvia. Nautin aamupalani rauhallisesti, mutta jo hetken kuluttua intoni päästä laskemaan oli liian suuri ja lähdin ulos.


maanantai 1. joulukuuta 2014

JOULUKALENTERI LUUKKU 2

Ihanaa joulukuun tokaa päivää! Pahottelen nyt jatkuvasti kun nää joulukalenterin luvut on niin lyhyitä.Yritän laittaa nää luvut aamusin mut en lupaa mitään :D Tästä luvusta tuli vielä muitakin lyhyempi! SORI:( Mut jos vaan jaksatte kommetoida niin voin kertoo et se on mulle tosi tärkeetä:)


Noin viidentoista minuutin kuluttua isä kaarsi auton parkkipaikalle. Eteeni avautui näkymä Ylläs-tunturista ja sen vieressä olevasta hotellista. Arvioin tunturia katseellani ja mietin että oli hurjempiakin nähty, mutta oli tämä sentään parempi kuin toissavuonna Ranskassa.


Kävelimme kohti hotellin vastaanottoa ja lumi narskui jalkojen alla. Sisällä lämpö hulmahti vastaan. Ruoka tuoksui ja ihmiset juttelivat. Kieli kuulosti siansaksalta, mutta sanat olivat kauniita. Ilmeisesti Suomalaisetkin välittivät laskettelusta koska näin moni oli Ylläkselle saapunut. Äiti haki vastaanottotiskiltä huoneen avaimet ja juoksin Kenin kanssa kilpaa hisseille. Huoneesta oli suora näkymä rinteeseen jossa enää sitkeimmät laskijat jaksoivat heilua.