Tässä
luukku 12! Hyväää perjantaita ja toivottavasti tykkäätte.
Laittakaa kommenttia!
Istuimme
aamiaisella Niallin kanssa. Olimme sopineet menevämme tänään
kokeilemaan viereisen hotellin kylpyläosastoa. Meillä oli sinne
vapaa pääsy koska hotelli kuului samaan ketjuun. Hörppäsin
viimeisen tilkan appelsiinimehustani ja nappasin olkalaukun käteeni.
Lähdimme
kävelemään kohti viereistä hotellia. Onneksi hotellien välillä
oli sisäkäytävä jota pitkin saattoi kulkea. Seinät oli
koristettu tauluin jotka esittivät Ylläs-tunturia eri
vuodenaikoina.
Avasin
oven joka johti kylpylään. Olin käynyt vaihtamassa uimapuvun ja
kastellut itseni suihkussa. Astelin kohti suurta allasta. Hetken
ympärille vilkuiltuani huomasin Niallin vaalean pään nousevan
uima-altaasta. Hyppäsin sekaan ja aloitimme vesisodan. Vesi räiskyi
ja nauroimme. Sukelsimme ympäri sokkeloista allasta.
-Mennään
hyppäämään, sanoin ja osoitin korkeaa hyppytornia.
-Hyvä
on, mutta sen jälkeen lasketaan liukumäestä, poika sanoi ja
osoitti jyrkkää mutkittelevaa mäkeä.
-Selvä,
vastasin ja lähdin kohti hyppytornia. Portaat olivat jyrkät ja
niiden kapuaminen alkoi tuntua raskaalta työltä. Jaksoin kuitenkin
loppuun asti ja hyppäsin vuorollani tikkuhypyn altaaseen. Sukelsin
ylös ja katsoin miten Niall hyppäisi. Hän otti vauhtia ja hyppäsi
alas pää edellä. Kun olimme hyppinet muutaman kerran lähdimme
kohti liukumäkeä. Se kaarteli ja kierteli ympäri rakennusta. Kun
pääsimme ylös oli valo jo vihreä eli minun täytyisi mennä. Otin
hieman vauhtia ja sukelsin mäkeen. Suunta vaihtui jyrkästi oikealle
ja nielaisin vettä. Aloin yskiä keskellä liukumäkeä ja
yskimiseni kaikui varmasti ympäri altaita. Vihdoin putki loppui ja
sylkäisi minut vauhdilla altaaseen. Nousin pinnalle ja yskin lisää.
Onneksi sain yskäni yskittyä ja jatkoimme uimista. Hetken kuluttua
lähdimme takaisin omaan hotelliimme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti